keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Piilosilla

Tällä kortilla osallistun Leimaillaan ja väritellään haasteeseen #22 piilosilla.

Leimasimet ovat Dylusionsin, väritetty inktenseillä.




Kortti 59/2018.

Idea tähän korttiin lähti kun siskonpoika 5v viikonloppuna leimaili näitä kaloja ja väritti tekemänsä kuvan. Tässä hänen tekemänsä kuva.


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Eclipse -kortteja

Korttivaihdossa teemana oli eclipse -kortti. Tämä oli ihan uusi tyyli minulle. Mutta todella ihana tehdä. Jatkoinkin samalla teemalla toisenkin kortin.

Tausta on leimattu kuplamuovilla. Tuputin muoviin distress inkiä, keltaista ja vihreää.
Lisäksi leimasin muutaman kukan. Kukat on väritetty samoilla väreillä kuin tausta.
Tähän paperiin stanssasin sanan. Kirjaimet on laitettu takaisin paikoilleen kohotarralla. Näin alla oleva tummanvihreä kartonki näkyy rakosista.





Samalla teemalla tein tämän onnittelukortin suomenmestarille. Sopivasti juuri tuli paketti Sizzixiltä. Pääsin heti kokeilemaan isoja ympyrästansseja. Setissä löytyy vielä pari isompaa ympyrää kuin mitä tässä käytin. Kortin koko on 7"x7".



Kortit 53 ja 56/2018.

Tässä Sizzixin alesta tilaamani stanssit ja kohokuviointikansiot. Tuossa ympyrästanssissa on 15 ympyrää, suurin on halkaisijaltaan 19,05cm.



Violettia

Tämän kortin tein synttärikorttivaihtoon.

Kuva on postikortti, jonka päällystin huurre dc-fixillä. Lisäksi harsoa, kukkia ja koristeet.
Harson tilasin jostakin nettikaupasta. Myytiin juustoharson nimellä. 


Kortti 50/2018.

torstai 12. huhtikuuta 2018

10v synttärikortti tytölle

Olen ihastellut korteissa Julie Nutting Doll -leimasimia. Leimasimet ovat kuitenkin hurjan isoja. Nyt löysin samoja leimasimia minikokoisina. Ehkä jossain vaiheessa hankin niitä isompiakin, mutta nyt riittää vielä nämä pienet.

Tähän korttiin pääsi ensimmäinen tyttönen. Kuva on väritetty akvarellikynillä.


Kortti sisältä.

Kortti 52/2018.

Monochromic -kortti

Tämän kortin tein monochromic -korttivaihtoon. Eli yhtä väriä sai käyttää, mutta värin eri sävyt olivat sallittuja.

Nämä vaihdot ovat todella ihania. Saa kokeilla ja opetella eri tekniikoita.

Päädyin ruskeaan väriin. Kortin kohokuvioitu paperi on pakkauspaperia. Kohoku.vioin sen ja sävytin musteella.


Kortti 51/2018.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Hassut koirat

Hankin äskettäin Tim Holtzin crazy cats and dogs -leimasimet ja stanssit. Nämä ovat ne pienemmät minikokoiset.

Instagramissa ja facebookissa laitoinkin jo aiemmin kuvaa koirien värityksestä. Nyt sain leimakuvista tehtyä muutaman kortin. Kissat saavat vielä hetken odottaa.


Kaikki kuvat on väritetty Derwent Inktense kynillä. Tämän alla olevan kuvan tausta on tehty brushoilla kelmun avulla. Päälle lisäsin muutaman pilkun valkoisella musteella.


Kahden ensimmäisen kortin sisäpuolet ovat tällaiset simppelit.


Tämän kortin tausta on tehty musteilla, luultavasti distress inkeillä. Taustan olen tehnyt jo jonkin aikaa sitten, joten ihan satavarma en ole asiasta. Nyt lisäsin siihen nuo luut.


Kortti sisältä.

Tähän korttiin halusin puhekuplan. Mutta en omista sellaista stanssia. Keksin käyttää kirjastanssin reunaa siihen.


 Kortit 46-49/2018.

Keltainen päivänkakkara

Tämä kukka on embossattu kohojauheella. Väritetty distress markereilla. Jätin kortin ilman tekstiä ja muita koristeita.



Kortti 45/2018.

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Unikot

Servetistä saa nopeasti ja helposti kortin. Tässä koristeeksi on lisätty vain kehys ja onnitteluteksti.

Käytän servetteihin laminointikonetta. Servetistä otetaan vain päällimmäinen kerros. Servetti laitetaan kuvapuolet vastakkain laminointitaskuun. Laminoidaan ja sitten leikataan servetti irti. Näin saadaan kaksi erillistä kuvaa, joissa on molemmissa laminointi takapuolella. Ne on sitten helppo kiinnittää esimerkiksi korttipohjaan.


Kortti sisältä:

Kortti 41/2018.

Pyöreitä vuosia

Tässä 30-v synttärikortti, jonka tein korttivaihtoon.


Kortti sisältä:

Kortti 42/2018.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Kukkia ja perhosia

Tässä 50v -kortti, jonka tein korttivaihtoon.

Tekstileike ja numerot värjätty inka goldilla.


Kortti sisältä:

Kortti 43/2018.