keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Foamiran kukkia

Kun muutkin niin pitihän minunkin kokeilla tehdä foamiranista kukkia.
Foamiranin tilasin Marikalta Käsitellen -verkkokaupasta. Foamiran on ohutta softislevyä. Tämän paksuus on 0,8mm. Tavallinen softis on noin 2mm, joten se on liian paksua tähän.
Heteet olen tilannut ebaysta.

Tässä ensimmäiset tekemäni kukat. Olen kyllä tyytyväinen näihin.


Tässä kukkien tekovaiheita:

 Ensin stanssasin kukat. Foamiranin väri on norsunluu. Ensimmäisessä kuvassa väri näyttää kyllä ihan valkoiselta.Stanssina Tim Holtzin Tattered Lace mini.


Seuraavana lisäsin väriä reunoihin vauvanpeppupyyhkeen avulla. Väreinä minulla oli vuosia sitten hankitut Neopastel -öljypastelliliidut. Foamiranin käsittelyssä saa olla varovainen, sillä tässä vaiheessa onnituin muutaman terälehden repimään irti.


Sitten kuumennus silitysraudalla. Apuna käytin puista ruokailutikkua tai pinsettejä.


Sitten rypistin kukat ja lopuksi oioin ne. Oikomisessakin onnistuin repimään pari kukkaa.
Kuvassa pari kukka vielä rypistettynä ja loput jo oiottuina.


Sitten kokosin kukat kuumaliiman avulla. Laitoin 2 tai 3 kerrosta. Piikillä tein reiän heteitä varten. Heteen saa laitettua pienen virkkuukoukun tai rautalangan avulla.



Tässä valmiit kukat.

Seuraavaksi kokeilin toista stanssia, Leanen Blossom.
Foamin väri sitruuna. Ensimmäinen kuva on otettu ilman salamaa ja toinen salaman kanssa. Väri on oikeastaan jotakin näiden väliltä.
Kolmeen kukkaan liimasin keskelle kimalletarran ja muihin heteet.
Ei tullut näistä yhtä hyviä kuin ekat. Täytyy seuraavaksi kokeilla näitä niin ettei noin kovasti rypistele niitä.


Tässä ensimmäisistä kukista tekemäni kortti.
Tekstileike on embossattu hopeanväriseksi.


Kortti 84/2017.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti